keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Erilainen sijoitus #2: Oman autopaikan ostaminen

Viikko sitten kirjoitin erilaisesta sijoituksesta #1, joka oli usean S-osuuskaupan jäseneksi liittyminen 5-10% vuotuisen korkotuoton toivossa.

Tällä kertaa juttua toisenlaisesta erilaisesta sijoituksesta, nimittäin sähköpistokkeellisen autopaikan ostamisesta. Olin vuokrannut tätä pysäköintipaikkaa jo pitemmän aikaa, mutta nyt omistaja oli valmis myymään sen minulle.

Millainen "sijoitus" se on?


Autopaikan hankkimista omaan käyttöön ei ehkä heti miellä sijoitukseksi. Tiukan määritelmän mukaan se onkin kulutushyödyke, eikä "varallisuutta, joka synnyttää omistajalleen tulovirtoja". Paikan hankkiminen ja vuokraaminen eteenpäin olisi vuorostaan selkeästi sijoitus. Parasta olisikin hankkiutua eroon koko autosta ja vuokrata paikka eteenpäin, mutta se on jo eri kysymys...

Käytännössä oman autopaikan voi nähdä elämäntilanteensa valossa järkevänä hankintana, joka lisää käytettävissä olevia varoja vähentämällä menoja.

Autopaikat vaihtavat yhtiössämme sen verran harvoin omistajaa, että käypä hintahaarukka oli selvitettävä isännöitsijältä kysymällä, sillä hänellä on dokumentit yhtiön kaupoista pitemmältä ajalta. Parametrit ovat seuraavat:

Ostohinta: 4 000 € + 80 € (2% varainsiirtovero) = 4080 €
Hoitovastike: 14 €/kk (sis. sähkö)
Ennen maksamani vuokra: 35 €/kk

Sen sijaan, että maksaisin joka kuukausi 35 € vuokraa, osa tuosta summasta (35 €/kk - 14 €/kk = 21 €/kk) vapautuukin nyt muuhun käyttöön, ikään kuin tuottona sijoittamalleni pääomalle:

Vuosituotto = (12 kk * 21 €/kk) / 4 080 € = 6,18 %

Tämä maksamattomasta vuokrasta syntyvä "piilotuotto" tulee kaiken lisäksi puhtaana käteen eli verottomana. Pääomatuloveron alaisiin sijoituksiin verrattuna se vastaa siis 6,18 % / 0,7 = 8,8 % vuosittaista bruttotuottoa sijoitetulle pääomalle, mihin olen varsin tyytyväinen.

Autopaikkaan sidotun pääoman voi tämän tuoton lisäksi pistää poikimaan myös toisella tavalla: paikkaa voi käyttää vakuutena vaikkapa sijoitusasuntolainalle. Esimerkiksi oranssinvärinen suomalainen toimija antaa velattomalle autopaikkaosakkeelle 60 % vakuusarvon. Tässä tapauksessa lainaa voi siis saada lisää ja sijoitusasunnon omarahoitusosuutta pienentää 2 400 € verran. Ei voi myöskään unohtaa sitä, että oma asunto on myyntitilanteessa entistä houkuttelevampi, kun mukana tulee autopaikka.

Teknisestä puolesta


Kauppa hoidettiin ilman välittäjää. Käytännön puolesta siis sen verran, että hoidin kauppakirjan draftaamisen soveltamalla netistä löytyvää asunto-osakkeen kauppakirjan mallia ja oman asuntoni kauppakirjaa. Kierrätin draftin pankkiyhteyshenkilön ja myyjän katsottavana, ja kaupat osakekirjan siirtomerkintöineen tehtiin muodon vuoksi pankissa virkailijan avustamana.

Kauppakirjaa allekirjoitettiin kolme kappaletta, yksi myyjälle, yksi minulle ostajana, ja yksi taloyhtiön hallitukselle. Ostajan tulee maksaa varainsiirtovero 2 kk:n kuluessa kaupasta "Varainsiirtoveron tilisiirtolomakkeen" ilmoittamalla tavalla koodattuna (linkki täältä mikäli suora linkitys PDF:ään ei toimi). Veron maksamisesta tehdään sitten sähköinen ilmoitus, jonka lähettämisen jälkeen printataan avautuva sivu, joka vahvistaa lähettämisen ("vastaanottokuittaus").

Taloyhtiön hallitukselle toimitetaan sen jälkeen 1) kauppakirja, 2) printattu veromaksuilmoitus ja 3) sen printattu vastaanottokuittaus. Tämän myötä oma nimi löytää isännöitsijän kautta tiensä yhtiön päivitettyyn osakasluetteloon ko. autopaikkaosakkeen kohdalle.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ajattelutapa. Itse mietin näissä tällasissa paikoissa vaan, että tuolla 4080€ summalla pystyisi maksamaan autopaikan maksut lähes kymmenen vuoden ajan, tai sijoittamalla summan 6% tuotto-odotuksella saisi jatkossa noin 250€ tuottoa joka vastaa about 60% vuosittaisista autopaikkamaksuista...

    Mitään muiden lainojen vakuutena käyttämisiä tai asunnon arvon nousua en ole koskaan osannut ajatella autopaikan kohdalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tämä on tosiaan tällainen näkökulmakysymys :)

      Poista
  2. Kyllä tuo reilu 6% nettotuotto jo hyvältä kuulostaa, joten miksipä ei.

    Olen blogissasi joskus aiemminkin vieraillut, nyt laitoin omalle lukulistalle talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, lisäsin myös sinun blogisi listalleni!

      Poista